Rauniotarinoita

Onttous

2005-10-29T04:36:00.000+01:00

Eilen melkein-vapaapäivä meni varsin hyvin. Paitsi illalla ahmin ja oksennin. Oksennin kuitenkin kaiken pihalle, sen vaan oppii. Haistakoot lekurit paskat, mutta kun saat vatsan pumppaamaan krampissa pakonomaisesti pienimmätkin muruset ylös, niin ei sinne hirveästi jää.

Jännittävää, että oksentamistaidoissa kehityy vielä viidenkin vuoden päästä.

Vedin Tenoxia ja yrttiä ja nukuin aika hyvin aika ison vaatekerroksen alla. Toi kasvi ei tee hyvää mun pyrkimyksille, koska se lisää ruokahalua. Tänään olis tarkoitus järjestää pikku pippalot. Voisin ostaa porkkanoita ja muuta ja hedelmiä. Ne nyt on luonnollisesti syömishäiriöisiä myös. Eihän tässä maassa muita ole.

Odottelen tässä sitten milloin voisin ottaa Xanorini ja lähteä ulos juoksemaan. Vaikka vähän flunssa on.

Melkein harrastin seksiä eilen. Baarista yks tyyppi pokas mut ja sammuttiin sen asuntoo. Liukesin aamulla aika nopeesti ja hyvä niin. Tietty lainasin mukaani pari Xanor Depottia.

Nyt baareja minulle seuraavan kerran vasta marraskuun lopussa -ja sinne mennään laihana.

Jos kaikki vaan pysähtyisi.

2005-10-27T13:41:00.000+01:00

Välillä menen täysillä, välillä vaan haluan jäädä ja unohtua.

Olen syönyt aivan luvattoman vähän liikuntamääriini nähden, mutta laihtuminen. Tiedän silti, että laihtuisin paremmin jos söisin enemmän. MUTTA MINÄ EN JAKSA. On vaan niin helppoa syödä rahkapurkki,juoda ravintolisävalmiste tai patukka ja jättää siihen.

Ostin uusimman Hommen ja mallit ovat niin laihoja. Tuntuu, että haluaisin menettää myös lihaksistoni. Näin lähellä anorektista käyttäytymistä en ole ollut sitten vuoden 2001. Pelottavaa. Lääkkeitä menee liikaa, niillä pysyn liikkeellä. Pelkään viekkuja ja on pakko ottaa annos ennen töihin menoa.

Ensi viikolla taas uusi psykiatritreffi, tällä kertaa tosin mua hoitavan lääkärin kanssa. En tiedä mitä sanoa sille. Pakko nostaa lääkitystä tai muuten kaikki loppuu kesken. Ja viekut... Brrr.

Onneksi pääsen reilun viikon päästä äidin luokse lepäämään, jokin muistutus normaalista elämästä. En tiedä miten syöminen, yleensä kykenen tekemään sen kotona varsin normaalisti. Ehkä se toisi säännöllisyyden takaisin tähän.

Viime yön tanssin baarissa, seuraavan myös. Pitäis käydä kaupungilla ja hankkia uusi paita iltaa varten. Samoin kansioita, jotta saan arkistoida ja kosteusvoidetta.

Välillä tunnen oloni täysin normaaliksi ihmiseksi (Xanor) ja välillä taas en miksikään (vaikutus loppuu). Haluaisin löytää ehkä tasapainon.

Psykiatriaa ja aamulenkkiä.

2005-10-25T09:58:00.000+01:00

Herätyskello sois 07, jotta kerkeisin viemaan kirjeen ja reseptin shrinkilleni ennen sen potilasta. No paljastuikin, että Rouva onkin tämän viikon lomalla! Mun mielestä sanottiin, että seuraavan viikon. Anyway, oli aika kusiset oltavat 2 Xanoria jäljellä ja epätoivo.

Vastaanottovirkailija sit onneksi buukkasi mut toiselle shrinkille uusimaan reseptini, kun sillä on puhelinaika 13.00-13.30. Joten saavun paikalle 12.45 ja äijän on parasta kirjoittaa minulle doseni.

Pistin korvalaput täysille ja tykitin Velcraa ja juoksin n. 90min. Nyt olen kotona ja pitäisi varmaan siivota ja järjestellä asioita ennen deittiä lekurin kanssa.

Joku on aina väärässä

Kiirehdi, kiirehdi...

2005-10-25T09:11:00.000+01:00

Aamulla heräsin taas aikaisin. 45min juoksulenkki ja joogaa, sen jälkeen salille. Kaupungilla hoitamassa asioita koko päivä ja illaksi töihin.

Ruokailut jäivät yhteen kanasörsseliin, kahteen protskupatukkaan ja maitorahkaan. Lääkitystä sen sijaan kertyi sitäkin enemmän.

Peilistä paistaa selkeästi laihempi ruumis ja haluan vain olla laihempi. Ostin kannettavan CD-soittimen, jotta on jokin millä kuunnella musiikkia juostessa.

Aamulla pitäisi viedä resepti uusittavaksi. Ja vaatia alpratsolaamiannoksen suurentamista. Kyllä, ehdottomasti.

Nyt vielä rööki, katse peiliin, vaatekerros päälle ja peittojen alle. (Elämä voittaa!)

Kevennä maailmaa!

2005-10-24T13:29:00.000+01:00

Viimeisimmässä postauksessa oksennin sisuskaluni pellolle, nyt alkaa olla päinvastoin. Miksi?

Vimme keskiviikkona minulla oli aika yleislääkärille, joka mukisematta kirjoitti minulle 30x1mg Xanor ja 30x10mg Diapam. (Tällä viikolla sitte uusitan Xanor&Tenox -reseptini psykiatrillani.) Luin eilen Ann Suzanne Ylösen kirjan "Tarinat, joita ei kerrottu" bussimatkalla ja jossain vaiheessa päähän iski aika voimakas tunne: "Mikä vitun narkki sustakin on tullut?"

Minähän en ota vain yhtä tabua tai noudata lääkärin määräyksiä. Toleranssi alkaa olla jotain liikaa, toisaalta vierotusoireita minulla ei niin ole. Korkeintaan vittuunnun paljon helpommin, ja tietty masennun.

Mutta siis lääkkeiden saannin jälkeen palasin taas kevennettyyn maailmaan. Lisää liikuntaa, vähemmän ruokaa, vähemmän hiilareita...

Tiedän, ettei ole kovin normaalia esim. lenkkeillä ympäri kaupunkia lauantaiaamuisin klo 05, mutta kun. Luin juuri uusimmasta Bodaus-lehdestä artikkelin, että aamuaerobinen on todellakin paras tapa polttaa rasvaa ja säilyttää lihaskudosta. (Keholla ei ole rasvan käyttö energiaksi käynnistyy nopeasti, hormoonitasapaino jne., lukekaa jos haluatte lisää.) Suhtaudun tietenkin kriittisesti tähän artikkeliin, koska em. asiasta on miljoona eri kuppikuntaa. Mutta juuri nyt haluan uskoa tähän!

Eilen söin ainoastaan proteinipatukan aamulla, protskujuoman iltapäivällä ja maitorahkaa pellavarouheen kanssa illalla. Ei hyvä. LIIKAA proteinia. Mutta eilinen olikin hysteerinen matkustus -ja työpäivä, joten muuta ei voi odottaakkaan.

Otin aamulääkkeeni (2mg Xanor) ja minulla on liian paljon aikaa. Menen yhdessä ystäväni kanssa yhdeksäksi ryhmäliikuntatunnille. Sitä ennen tuntuisi kovin luonnolliselta käydä juoksemassa ja sen jälkeen joogaa. Olisin ehkä sitten ansainnut tuon rahkapurkin jääkaapista ennen tunnille lähtöä.

Oikeasti. Vituttaa tälläinen teiniana-asenne! Minä olen aikuinen mies ja mulle joku maitorahka voi olla se päivän kohokohta. Ei voi kuin nauraa! :)

Oksentamisen järjettömyys ja muita totuuksia.

2005-10-17T05:43:00.000+01:00

Aamu alkoi ihan loistavasti, kunnes tuli kaupassa käynnin aika. Piti ostaa ihan syötävää ruokaa, mutta sitten vaan napsahti. Mukaan lähti ensin kinkkua (joka tosin on ihan sallittua), sitten leipää ja what the hell -muffinsseja ja karkkeja. Söin n. neljä leipää, kaksi muffinssia ja muutaman karkin. Oksennin. Loput tungin roskiin.

Todella järkevää tunkea n 2/3 ostoksista suoraan roskikseen. Jo paluumatkalla kaupasta kotiin toivoin, etten olisi ostanut niitä ja mietin koko kassin suoraa heittämistä suoraan roskikseen ja uutta kauppareissua. Mut joo, ei. Sehän olisi haaskausta.

Horkassa makoilin sitten viltissä, kunnes piti mennä töihin ja kävin ostamassa rakkaita Nutrilett-patukoita. Mä en ole koskaan jaksanut piitata siitä, että ne eivät muka kuuluisi syömishäiriöisille. Vitut. Joskus about elin niillä, kun kalorit sai laskettua niin hyvin.

Tulin töistä, söin rahkaa ja pari patukkaa lisää ja oksennin. Nyt olo on taas aika helvetillisen upea. Villatakit päällä ja burrrr.

Lääkkeet alkavat olemaan loppu, joten mä en saa rauhaa. Huomenna on vapaapäivä ja en ehkä kestä ellen säästä lääkitystä huomiseksi.

Jostain syystä mulla on myös nuudeleita jäänyt jääkaappiin. Nyt ne kummittelee siellä. Ihan uhallanikin aion pitää ne siellä vihanneslokerossa. Ehkä jossain vaiheessa käytän ne tai tungen roskiin. Ja oli siellä jotain pastaakin. Aika omituista, kun yleensä mulla ei ole mitään. (Vaarallista säilyttää ruoka-aineita kaapeissa.)

Miksi sitten taas tekee mieli olla näin buliminen? On tullut oltua taas paeri viikkoa ihan liian pienillä kalorimäärillä, vähillä hillareilla jne. Kyllä kroppa tietää ja mä tiedän kroppani. Mun oravanpyöräni on just tätä ja mikään muu kuin douppihuuma ei mua siitä irrota.

Toivoisin hirveästi, että joku olisi täällä. Siitä on ihan liian kauan, kun olen kokenut miellyttävän ihon lämmön vieressäni. Se on jostain syystä niin lohdullista ja rauhoittavaa. En ole harrastanut seksiä kuukausiin. Tekisi kyllä mieli, mutta ei vaan ole ketään mistä repiä mitään iloa irti. Mä haluan lämpöä ja nyt.

Jos poltan röökiä ja toivon, että krampit häviäisivät. Elektrolyytit vähän heittää taas. Käsikädessä pään kanssa.

Eräänlaista sielunmessua

2005-10-16T07:40:00.000+01:00

Työt ohi. Palasin kotiin ja nautin 2mg Alproxia. Tuli rauha ja nukuin.

Olisin halunnut nähdä erästä kiinnostavaa ihmistä, mutta ei. Tämä oli liian väsynyt. Tein salaattia ja söin karkkia, oksennin. Lakritsissa on se hyvä puoli, että se könttiytyy. Sitten vaan oksennat klönttejä ja ainakin osan saa varmuudella ulos kehosta.

Ei sillä, liikuntaa tuli muutenkin rankasti 3h ja kalorit olisivat jokatapauksessa pysyneet alhaalla. Mutta eihän se ole riittävästi.

Jotta rauhoittuisin ja en ehkä ajattelisi niin paljon inhoavani elämääni, otin 30mg diatsepaamia. Olo on aika normaali. Vihaan toleranssiani.

Tiskasin, siivosin, järjestin kalenteriani ja kirjoitin päiväkirjaani. Istun ja odotan unta. Siihen voi olla ikuisuus, joten juon yrttijuomaa ja poltan röökiä.

Minulla on yksinäistä, haluaisin jotain elämää ympärilleni juuri nyt. Mutta se nyt ei onnistu. Kaikki ne vähäiset ovat jossain ja en halua lähteä baariin dokaamaan, koska se tarkoittaisi lisää kaloreita ja sitä en juuri nyt kestäisi.

Voisin jossain vaiheessa kertoa jonkinlaista historiaa käyttäytymiselleni, nyt ei ole kuitenkaan ehkä sen aika.

Kylmä alkaa hiipiä.

2005-10-15T16:06:00.000+01:00

Kun laihtuu ja viettää elämäänsä liian pienillä energiamäärillä, niin sen alkaa nopeasti huomata ympäröivästä kylmyydestä. Kylmyys joka iskee luihin saakka. Ja kyllä, silloin tietää saavuttaneensa jo jotakin.

En ole reilusti yli viikkoon halunnut nukkua sänkyni sisällä, koska se tuntuu jotenkin epämiellyttävältä. Sen sijaan lepään päiväpeitteen päällä, vaatekerroksissa ja viltti suojana. Jostakin syystä kaikki on näin helpompaa. En ole suunnitellut milloin valtaan myös sängyn sisällön, siellä olisi puhtaat lakanatkin.

Aion ottaa Alproxini vasta töiden jälkeen. Jonkinlainen helpotus lauantaipäivään. Olen sitten varmaan toimelias ja jaksan kaikkea, nyt olo ei tunnu siltä. Siksi kai loin tämän bloginkin. Koska olo tuntuu rauniolta ja olen aivan liian narsistinen pitämään kaiken tämän pelkästään itsessäni.